Kaiturin Tila
TILALLA VOI VIERAILLA ENNAKKOVARAUKSELLA YMPÄRI VUODEN. OTA YHTEYTTÄ EMÄNTÄÄN!

---
-
Lastensynttärit
Meillä voi pitää myös lastensynttäreitä ympäri vuoden, mikäli synttärisankari ja hänen vieraansa viihtyvät eläinten parissa. Synttäreillä puuhataan siis luonnollisesti eläinten kanssa, joten röyhelömekot ja muut hienot vaatteet on syytä jättää kotiin. Kesto on 2 tuntia, josta reilu tunti on ohjattua ja sen jälkeen juhlaväki voi herkutella joko sisällä vanhassa päärakennuksessa tai kauniilla säällä saa toki olla pihallakin tai grillikodassa. Hinta on 100 € ja se sisältää puitteet, ohjelman ja tarvittavat astiat. Tarjoilut tuo päivänsankarin väki itse. Lapsien lukumäärä olisi hyvä olla max 15 varsinkin talvikaudella, kun täytyy ahtautua sisälle kanalaan jne. Eläinsynttäreillä tunnelma on leppoisa ja rauhallinen. Jos lapsi kaipaa riehakkaita ja vauhdikkaita synttäreitä, suosittelemme esim. Leaf Areenaa, HopLopia tai Pomppista! Puoli tuntia ennen juhlien alkua voi tulla valmistelemaan ja ohjelman aikana tarvitaan vähintään yksi huoltaja lasten valvojaksi. Kaikilla alle 5-vuotiailla vierailla täytyy lisäksi olla aikuinen saattaja mukana. Jokainen synttärivieras saa mukaansa kananmunan, jotka päivänsankari on kerännyt pesistä. Vieraita noudettaessa ei tarvitse kiirehtiä, vaan juhlijat saavat lopuksi esitellä paikkoja ja eläimiä hakijoilleen, mikäli haluavat. Tähän on aikaa varattu noin puoli tuntia. Useimmiten "jälkikierrokselle" pääsevätkin sekä juhlijoiden sisarukset että vanhemmat erittäin innokkaiden pikku oppaiden johdolla. Tästä voinemme päätellä, että hyvin tällaisilla erilaisilla synttäreillä viihdytään!

P.S. Yläikärajaa ei ole synttäreille ja aikuisillekin tämä paketti toimii vallan mainiosti!

-
Tilan eläimet ovat kesyjä ja pitävät rapsutuksesta.Tilan eläimet ovat kesyjä ja pitävät rapsutuksesta.Tilan eläimet ovat kesyjä ja pitävät rapsutuksesta.
Koulu- ja päiväkotiryhmien retket
Olen koulutukseltani biologian, maantiedon ja terveystiedon opettaja. Kokemusta minulla on yläkoulu- ja lukio-opetuksen lisäksi myös luontokoulun opettajana toimimisesta, luontokerhon ja -leirien vetämisestä sekä pienten lasten satuhahmoisesta ympäristökasvatuksesta Luonnotar-haltian roolissa ja omana itsenäni. Opastuskierrokset ovat väkisinkin aika tietopitoisia! Luokka tai ryhmä voi tulla meille esimerkiksi muutaman tunnin mittaiselle kevät- tai syysretkelle. Ryhmiä opastetaan tietysti kaikkina vuodenaikoina. Meillä eläinlajien määrä ei ole suuri, mutta opastus on sitäkin laadukkaampaa ja sitä muokataan ryhmän ikätason mukaan. Esimerkiksi koululaisille ja heidän opettajilleen retkestä on iloa ja hyötyä vaikkapa ympäristöopin oppiaineessa. Painotus voi olla myös esimerkiksi etiikassa tai kotieläinten olosuhteissa; kannatta esittää toiveita, mikä teidän ryhmänne kannalta olisi kiintoisinta. Uutena aluevaltauksena syksyllä 2016 aloitettiin 5-luokkalaisten paikallishistoriaopetus! Pienten kanssa keskitytään eläinten rapsutteluun, paijaamiseen ja ruokkimiseen. Eläinten kanssa pääsee kosketuksiin kaikissa tapauksissa! Ohjelma voi aikataulun salliessa sisältää myös elämyksellistä tai niin haluttaessa tieteellisempää luontoon perehtymistä. Evästauko luonnossa tai pihapiirissä kruunaa tietysti päivän!

Koulu- ja päiväkotiryhmien retkimaksu 6 €/lapsi (sis. ALV)
Ryhmän mukana olevilta aikuisilta ei peritä erillistä maksua.
Ryhmän minimilaskutus on 60 € (10 henkilöä).

Perhekerhojen retkimaksut:
4 €/hlö (mukaan henkilömäärään lasketaan 2 vuotta täyttäneet, minimilaskutus 60 €)
Perhekerhojen opastus kestää yleensä enimmillään tunnin, mutta mukana saa olla joustavasti lasten iän ja kiinnostuksen mukaan.

Teemme yhteistyötä maskulaissyntyisen kirjailija Reetta Niemelän kanssa. Hänen Milja-kirjansa kertovat lapsen puuhista luonnossa ja kotieläinten parissa. Luonnosta hänelle kertoo isoisä Ukko. Kirjojen henki sopii erittäin hyvin tilallemme ja kaiken lisäksi kertomukset pohjautuvat kirjailija Niemelän omiin lapsuusmuistoihin Maskussa. Luonto- ja maaseututunnelmaan voi eläytyä halutessaan jo ennen retkeä lukemalla lapsille Reetan ja kuvittaja Leena Lumpeen mainioita kirjoja. Monille lapsille Milja on tuttu myös Pikku Kakkosen filmatisoimasta sarjasta. Ryhmät voivat halutessaan tilata muun ohjelmansa oheen tapaamisen kirjailijan kanssa. Tapaamisessa kirjailija kertoo, miten oman lapsuuden kiehtovat ja jännät luontokokemukset päätyivät Milja-kirjoihin ja millaista Milja –sarjan kirjoittaminen on ollut. Tapaamisessa nautitaan ääneen luennasta ja tutkitaan kuvittaja Leena Lumpeen upeita kuvituksia. Kirjailijatapaaminen on keskusteleva ja lapset saavat itse kertoa ajatuksiaan luonnosta, eläimistä tai muista heille tärkeistä asioista. Ohjelma sopii parhaiten 6–9 –vuotiaille lapsille ja sen hinta on 100 €.

Olemme koonneet vanhaan hevostallirakennukseen Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen Tikkumäen talli -kirjoihin perustuvan toiminnallisen näyttelyn. Keppihevosten kanssa pääsee hevostaitoja harjoittelemaan niin tytöt kuin pojatkin. Meiltä saa myös ostaa sekä Milja- että Tikkumäen talli -kirjoja ja vieläpä hieman kirjakaupan hintoja edullisemmin!

Retkelle kannattaa varustautua säänmukaisella vaatetuksella ja tukevilla kengillä, mieluiten saappailla. Kierroksella ollaan kylässä eläinten luona, joten mm. nokkoset, sontakasat sekä karkeat lehmänkielet tulevat tutuiksi!

-
Eläimet ottavat ilon irti vierailijoista! (MK)Eläimet ottavat ilon irti vierailijoista! (MK)
Opastuskierrokset tilauksesta
Tilallamme voi vierailla myös kesälomakauden ulkopuolella. Emäntä opastaa mielellään aina kun aikataulut sallivat. Kannattaa kysellä sopivaa aikaa vaikka tekstiviestillä tai facebookin kautta. Toki saa soittaakin tai laittaa sähköpostia! Päivän tai parin varoitusaika olisi hyvä, sillä tilan muut työt täytyy suunnitella vierailujen lomaan.

Pienryhmän toiminnallinen kotieläinkierros sisältää lehmien harjausta, lampaiden rapsuttelua sekä kanojen ja pupujen ruokkimista sekä kaikkien eläinten normaaleja huoltotoimia. Halukkaille myös sonnanluontia! Kierroksen yhteydessä emäntä kertoo eläimistä, niiden tarpeista ja hoidosta. Retkeläiset oppivat varmasti paljon uutta! Pienryhmän retken hinta on 40 € ja 10-20 hengen ryhmien retken kustannukset ovat 4 €/hlö. Hinnat sisältävät ALV:n. Opastuksen kesto on noin 1 tunti. Ryhmän ei tarvitse olla mitenkään "virallinen". Vaikka yksittäinen perhe on tervetullut retkelle! Myös Maajussille morsian -tyylisiin polttareihin tilamme on testattu oikein sopivaksi. Polttarit noudattavat hinnoittelultaan pienryhmäkierroksia. Opastuksen jälkeen voi vapaasti jäädä tilalle oleilemaan, syömään eväitä ja muuten vaan eläimiä katselemaan noin kahdeksi tunniksi tai sopimuksen mukaan.

-
Miljalla oli kesällä 2013 kuistilla luonnontutkimuskeskus.Miljalla oli kesällä 2013 kuistilla luonnontutkimuskeskus.
Kesän opastuskierrokset
Yleisöopastuskausi käynnistyy kesällä juhannuksen jälkeen. Tarkemmat tiedot ilmestyvät sivuille kevään 2018 aikana. Kesäkauden ulkopuolellakin eläimiä pääsee tietysti katsomaan, mutta opastuksesta täytyy etukäteen sopia emännän kanssa.
-
Naantalin sukkamatamit elementissään! (MK)Naantalin sukkamatamit elementissään! (MK)
Kokoukset
Vanhan päärakennuksen tilat ovat käytettävissä mm. kokouksia ja koulutuksia varten. Saliin mahtuu kokoustamaan enimmillään noin 30 henkeä. Tilavuokra on 25 €/alkava tunti ja kahvitarjoilut alkaen 5 €/hlö. Hinnat sisältävät ALV:n. Kokouksen oheisohjelmaksi voi varata vaikka tilaesittelyn. Lyhyestä tila- ja eläinkierroksesta kokouksen yhteydessä ei veloiteta erikseen.
-
Kyläyhdistyksen talvirieha.Kyläyhdistyksen talvirieha.Kyläyhdistyksen talvirieha.
Kaipaatko juhlapaikkaa tai kurssitiloja?
Noin 500 metrin päässä tilastamme sijaitsee Pakaisten vanha kansakoulu, jota on kunnostettu ja varusteltu vuodesta 1985 asti kokoontumistilaksi. Sisätilat ovat siistit ja hyvin toimivat esimerkiksi perhejuhlille, kerhoille, kursseille tai vaikka viikonloppuleireille (patjat löytyy). Pöytien ääreen mahtuu reilut 40 henkilöä ja ruoka- sekä kahviastiastot ovat käytettävissä. Pihalla on grillikota ja leikkikenttä. Koulun omistaa Maskun kunta ja Pakaisten kyläyhdistys on vuokralaisena. Kyläyhdistyksen tavoitteena on säilyttää tila yleisessä käytössä ja varoja kerätään ylläpitokustannusten kattamiseksi. Tilat saa käyttöönsä naurettavan edullisesti (hinnasto alla), joten kannattaa unohtaa työläät järjestelyt omissa nurkissa ja suunnata Pakaisiin! Kaiturin tilan emäntä on kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja tilan varaaminen onnistuu tämän sivuston yhteystiedoilla. Tapahtumaanne voi yhdistää oheisohjelmaksi toki myös vierailun Kaiturin tilalle, mutta myös täysin omassa rauhassa oleminen onnistuu Pakaisten koululla hyvin! Hintakin pysyy edullisena, kun jokainen käyttäjä siivoaa itse omat jälkensä.

Tässä vielä koko hinnasto:
arki 2-3 h 20€ (ma-to)
illat pe-su 40 €
arkipäivä (koko päivä) ma-pe 40 €
päivä la-su 50 €
koko viikonloppu pe-su 120 €
perussiivousmaksu 80 € (jos joudutaan siivoamaan) ja erikoistapaukset erikseen
puita grillikotaan 15 € / 30 litraa​

-
-
Yhteystiedot
-
Kaiturin tila
http://www.kaiturintila.fi

Emäntä:
Marjukka Kulmala
050 524 3278

-

 
  
-
111386 | Copyright © 2017 Kaiturin Tila